24. elokuuta (en tieda miksi toimii vasta nyt)

Sain muuten koululta lainaan saksofonin. Aluksi kun soittelin sitä säikähdin ihan kauheasti, kuinka huonosti soitto toimi. Onneksi vika oli tällä kertaa saksofonissa eikä minussa (selityksiä, selityksiä :D) mutta en ole tässä kuukauden aikana saanut sitä vieläkään korjattua. Eli kiva yrittää soittaa jazzbändissä ja normiorkesterissä yhdellä ja puolella oktaavilla. Ihmiset ovat muutenkin ihan kauhean vaikeasti tavoiteltavissa. En millään saa yhteyttä musiikkitilojen johtajaan, joka voisi saada soittimen korjatuksi ja koulukirjojakaan ei ole vielä yhtään kappaletta.

Silliä ja alkoholia. Viikko-ohjelmaan kuuluu tuon torstai aamuna olevan rotary tapaamisen lisäksi illallinen joka tiistai, jonkun rotaryperheen kanssa. 4.9 vuorossa oli Gordonien perhe. Pidän hirveästi tästä rotarien tavasta tutustuttaa minut miljoonaan uuteen ihmiseen. Perheiden vaihto voi kyllä olla hieman rankkaa (ensimmäinen vaihto tämän kuukauden lopulla) mutta ainakin näkee uusia ihmisiä ja ihan uuden näkokannan australialaiseen elämään. Jos jotain olen näistä illallisista huomannut niin ainakin tulee syotyä kalaa ja juotua viiniä ihan koko loppuelämän edestä. Jokainen rotaryateria on nimittäin tähän mennessä sisältänyt aina molemmat.

Sain melkein sikainfluenssan. Olin nimittäin sairaana  ja en edes muista milloin viimeksi näin kunnolla. Onneksi sairastelu ei kestänyt paria päivää pidempään ja oli oikeastaan ihan huippua saada viimeinkin hetken lepo ja nukkua univelat pois (paitsi todellisuudessa en saanut paljon nukuttua, sillä talo oli täynnä ukkeleita korjaamassa internetyhteyttä). Ihan aluksi katsoin The Confessions of A Shopaholic, joka oli Thaimaasta ostettu versio ja kun laitoin englanninkieliset teksitykset päälle (ei meinannut porauksen takia kuulla mitään) siellä oli mitä oudompia kummallisuuksia, Finland oli Bin Laden ja kirjoitusvirheitä joka toisessa sanassa. Ainakin sain kuumehouruissa kunnon naurut. Katsoin lisäksi Changelingin, jota suosittelin kauheasti. Angelia Jolie oli hyvin erilaisessa roolissa kuin mitä olen hänet aiemmin nähnyt ja elokuva oli muutenkin tosi vaikuttava. Kun viimein palasin kouluun oli puolet koulusta sairaana.

Suomen kielen puhuminen tuntui niin oudolta viikonloppuna, kun menin pakolliseen Inbound Briefingiin. Siellä oli kaikki Perthissä olevat 30 vaihto-oppilasta ja oli tosi mielenkiintoista kuulla, millaisissa paikoissa muut ovat.

Advertisements

One response to “24. elokuuta (en tieda miksi toimii vasta nyt)

  1. Mää ja Joonas katottiin kans toi vaihdokas. Oli tosi hyvä kyllä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s