Uusi viikko

Maanantaina koulun alkaessa ei vieläkään tuntunut yhtää arjelta. Kaikki oli edelleen niin uutta ja hienoa. Maanantai oli kyllä hieman rankka päivä nousta ylos sängystä, sillä en ollut viikonlopun aikana ehtinyt vieläkään nukkua univelkojani pois. Koulussa oli tosi hauska huomata, että alkoi muodostumaan jo kaveripiiria ja muutenkin alkoi huomata hieman koulun hierarkiaa, kuka liikkuu kenenkin kanssa. Ei sentään ihan niin klikkimäistä kuin amerikkalaisissa elokuvissa mutta ei myoskään ihan yhtä rentoa kuin TYKissä. Täällä ei saada niin paljon normaaleja läksyjä kuin Suomessa ja muutenkin koulunkäynti on niin paljon helpompaa (saatta kyllä johtua ihan vain siitä, että kukaan opettajista ei oikein odota mitään). Mutta tyotä kyllä alkoi maanantaina tuntua olevan, sillä jokaisesta aineesta alkoi tulla assesmentteja (sellaisia isompia projekteja), joita oli viikko/kaksi aikaa tehdä ja lopputulos olisi 10-20% arvosanasta.

Seuraavana kahtena päivänä ei ollut normaalia koulua lainkaan. Tiistaina vietimme Athletic Carnevalsia ja olimme koko päivän urheilukentällä, jossa sai osallistua kaikenlaisiin kilpailuihin. Ei kyllä todellakaan tuntunut keskitalvelta istuskella +25 asteen helteessä ja suorassa auringonpaisteessa koko päivää. Australialaiset ovat mielettomän urheiluhullua porukkaa; koko kaupunki on oikeasti ihan täynnä erilaisia tenniskenttiä, golfratoja, jalkapallonurmikkoja (niin australialainen, normaali ja rugby) ja uimaratoja. Lisäksi televisiosta tulee jatkuvasti erilaista urheilua ja ihmiset myos harrastavat sitä itse hyvin aktiivisesti. Ei ollut siis mikään ihme, että urheilukenttä oli täynnä killan väreillä maalattuja naamoja, maskotteja ja erilaisia pukuja.

Keskiviikko aamuna tuntui mahtavalta, sillä sain vihdoin nukkua pitkään. Koulusta oli vapaapäivä, sillä vanhemmat kävivät haastatteluissa opettajien kanssa ja juttelivat hieman lastensa koulumenestyksestä. Itse olin menossa Perthiin muutaman koululaisen kanssa. Perth ei yllättäen ollutkaan kovin valtava (väkiluku on 1.4 miljoonaa eli kolme kertaa suurempi kuin Helsingillä), sillä kaupunki on levittäytynyt hyvin pitkälle rannan ympärille. Osa rakennuksista oli kyllä huisin korkeita mutta keskusta sinällään ei oikeastaan ollut Helsinkiä suurempi. Ja varmaan parempi näin niin en ainakaan eksy vuoden aikana ihan totaallisesti! 😀 Muutenkin modernit kaupungit ovat aikalailla samanlaisia kaikkialla, on kauppoja, korkeita rakennuksia ja paljon kahviloita. Perthissä oli kyllä kivoja sivukujia, joissa oli esimerkiksi niin irlantilaisia ja lontoolaisia kauppoja ja kahviloita. Oli kyllä tosi siistiä käydä kapungissa ja nähdä paikkoja.

Viikon loppupuolella tuntui tosi oudolta, sillä viikko oli kulunut ihan liian nopeaa. Välillä tuntuu, että on joka päivä kiire kaikkialle ja haluaisi nähdä kaiken eikä aika riitä oikein millään. Onneksi on kuitenkin koko vuosi aikaa nähdä ja kokea asioita. Olin myos hyvin (epa)onnekas pyoräillessäni läheisen järven ympäri. Tien poikki nimittäin luikerteli tiikerikäärme, joka on kuulemma tosi myrkyllinen eikä niitä pitäisi näkyä talvella ollenkaan. Melkein ajoin kaikenlisäksi sen päälle, sillä se vain hyppäsi puskasta tielle. Onneksi tiikerikäärme on kuitenkin melko pieni laji enkä kuollut tällä kertaa. 😉

Sunnuntaina oli Länsi-Australian kuuluisimman taidekorkeakoulun avoimet ovet (Western Australias Academy of Performing Arts) ja mrs. Massey tarjoutui taas kuljettamaan minut ja Samit sinne (hostvanhemmat olivat taas kauhea kiireisiä). Paikka oli ihan uskomattoman siisti ja siellä oli mahdollisuus käydä katsomassa, millaista näyttelijänkoulutus oikeasti on. Ihan superhypermahtavapaikka! Näimme mm. ääniharjoittelua ja näyttelijäntyopajan, joista molemmat olivat välillä tosi hauskoja ihmisten tehdessä mitä oudompia harjoituksia. WAAPA tarjosi myos niin multimediaopintoja (kokeilimme säätiedottajana olemista sellaisella oikealla kankaalla ja näimme televisiosta, miltä se näytti), lavastusta ja puvustusta (molemmissa pystyi käydä katsomassa rakennelmia suunnitelmista ihan viimeisen lopputulokseen asti) ja musiikkia (tätä emme ehtineet käydä katsomassa, sillä soitto oli juuri silloin tauolla kuin meillä olisi ollut aikaa käydä siellä). Rakennuksessa oli hirveä tungos ja käydessämme katsomassa toisen vuosikurssin opiskelijoiden teosta sellaisessa mielenkiintoisessa pyoreässä teatterissa oli sali ihan täynnä.

Delichien perhe

Tiistai aamuna, ensimmäisenä kouluaamunani, muutin ensimmäiseen hostperheeseeni Delicheille. Perheessä on hieman päälle viisikymppiset isä ja äiti, sekä 14-vuotias ja 16-vuotias poika, joisa jälkimmäinen käy samaa vuotta ja on samassa killassa kanssani (kyllä, meidät on jaettu erilaisiin kiltoihin niin kuin Harry Potterissa). Kävimme ostamassa minulle koulupuvun ja ei tarvitse itse edes maksaa mitään, sillä Rotaryt hoitavat senkin! 😀 Kengät olivat kyllä päälle 100 dollaria. :S Koulu alkoi ja tuli tosi sekava olo, kun yritti loytää luokasta toiseen. Onneksi kaikki olivat tosi superystävällisiä ja neuvoivat minua ympäriinsä. Lisäksi tuolla hostveljelläni Samuelilla on sattumalta puolet samoja aineita kuin minulla. Meillä on päivän aikana yksi 15minuutin välitunti ja 45 lounastauko ja jälkimmäisellä ei edes syodä mitään oikeaa vaan mutustellaan hieman eväitä, joista osa on aika…mielenkiintoisia. Eräs koululainen teki minulle kerran melko normaalin eväsleivän, joka koostui maailman valkoisemmasta vaaleasta leivästä, vadelmahillosta ja maapähkinävoista. Saa täällä syotyä onneksi ihan hedelmiä ja pähkinoitäkin mutta suurimmalla osalla menee alas pääasiallisesti jättiläismuffinsit ja -keksit. Ensimmäisinä päivinä oli lisäksi korvat oikeasti ihan tukossa, sillä kaikki vain huusivat kauhealla voluumilla ja kyselivät kaikkea. Englannin kuunteleminen onnistui alusta saakka ihan mainiosti niin kauan kuin he puhuivat suoraan minulle: aussien välisestä keskustelusta en niin ottanut selvää. Täällä on siis vielä talvi ja sen vuoksi minisadekuuroja piisaa joka toinen päivä. Ei kuitenkaan samanlaista jatkuvaa ja piinaavaa sadetta kuin Euroopassa. 😉 Opettajien nimittely on myos hauskan outoa, sillä kaikkia pitäänimitellä mr./mrs./miss-etuliitteillä. Muutenkin hieman outoja sääntojä, sillä purkansyominen on kokonaan kielletty, kuten myos hiustenvärjäys ja kännykänkäytto päivän aikana.

Delichien koti on ihan mahtava. Täällä on kaikki vempeleet Wii:stä (WiiFit on ihan mahtava!) PlayStation 3>seen ja XBoxiin. Lisäksi televisiossa on varmaan 700 erilaista kanavaa ja naapureiden uima-allas vapaassa käytossä kevään saapuessa syyskuussa. Sam soittaa myos bassoa, joten täällä on äänentoistovehkeet ja pari bassoa ja kitara. Kaiken lisäksi he asuvat Herdsman Laken vieressä, jonka ympärillä voi käydä lenkkeilemässä tai pyoräilemässä ja siellä näkee ihan jatkuvasti mustia joutsenia. Kävin heti ensimmäisenä viikonloppuna pyorälenkin järven ympäri ja olin hyvin onnekas (tai epäonnekas) ja melkein pyorailin käärmeen yli. Tämä käärme oli tiikerikäärme, joita ei pitäisi talvella näkyä yhtään ja joka on myos hyvin hyvin myrkyllinen.

Torstaina oli ensimmäinen rotarytapaaminen. Joka torstai minun pitää käydä seitsemältä aamulla alkavassa kokouksessa syomässä aamupalaa ja tapaamassa rotarytyyppejä. Kokouksessa ei yleensä mitään maata mullistavaa tapahdu ja rakenne tuntuu olevan aina samanlainen:saapuminen ja heti aikaa jutusteluun, aamupala ja tiedotukset, vieraspuhuja, kysymyksiä vieraspuhujalle, pohdintaa siitä, kuka vie minut kouluun (tähän mennessä se on ollut aina eri henkilo). Torstaina huomasin myos, kuinka aloin yhdistämään nimiä kasvoihin ja tämä oli minun surkealta nimimuistiltani ihan huikea suoritus. Koulun opettajista osa on kyllähuippuja: torstaina menin kouluun kokouksen jälkeen hieman myohässä ja selitettyäni skotlantilaiselle sijaiselle, miksi tulin kouluun vasta silloin hän aloi laulamaan jotain outoa suomilaulua. Torstaina saimme myos laput, joihin piti laittaa seuraavan vuoden ainevalinnat ja palautusajaksi tasan viikko (todellisuudessa palautin tämän kuukauden myohässä).

Australialaiset sanovat ja etenkin kirjoittavat nimeni erittäin luovasti: olen ollut mm. Yusou, Jusso, Jusa, Joosa ja Yussou.  Välillä tämä aiheuttaa heidän mielestään noloja tilanteita, kun he yrittävät kirjoittaa nimeni. Esimerkiksi perjantaina meidän dramaopettajamme mrs. Massey (ihan paras tyyppi :D) ehdotti minulle monologinkirjoitustyopajaa sunnuntaina ja hän sanoi voivansa ajaa minut sinne ja takaisin. Ottaessani sähkopostiani ylos tuli hänelle hieman vaikeuksia kirjoitaa yussouu.salinen ja lopulta minä vain kirjoitin sen itse nopsaa. Perjantaina saimme myos kutsun hyvin, HYVIN, oudolta naapurilta illalliselle. Tällä naisella oli kaksi lasta ja aviomies mutta kaikki he jäivät jalkoihin naisen outouden kanssa. Hän puhui minulle, kuin olisin ulkoavaruudesta, hyvin hitaasti ja toistaen huolellisesti kaiken, ja tämä teki ymmärtämisestä tuplasti hankalampaa. Lisäksi hän piikitteli (varmaan vahingossa) jatkuvasti hostperhettäni ja voivotteli, kuinka toisen hostveljeni Josephin lievä yliperintä on melko selvästi perinnollistä ja kuinka kukaan ei ole oikein syonyt hostäitini Kathyn tuomaa keittoa. Kaiken lisäksi hän toisteli jatkuvasti, kuinka mainiota hänen kurpitsakeittonsa oli ja kyseli meiltä ruokailijoilta kannustusta. Loppuillan katselimme videota Sydneystä ja hänen poikansa orkesterista, joka soitti siellä. Voi sitä ylistyksen määrää! Oli ehdottoman vaikeaa pidätellä naurua, kun hän alkoi demonstroimaan, kuinka kaikki oli kuvattu videokameralla hänen haaroistaan, sillä kuvaus oli Sydeny oopperatalolla kielletty. Loppuperhe oli kyllä mukava.

Lauantaina sain ultimaattisen haasteen, menimme Samin kanssa bodyboardaamaan. Bodyboarding on melkein kuin surffausta mutta lauta on erilainen ja sen päällä ikään kuin maataan. Sain hauskan kylmäpuvun lainaan ja eräältä koululaiselta myos laudan ja räpylät. Aallot olivat ihan uskomattomat Suomen sinttiaaltoihin verrattuna. Osa aalloista oli huomattavasti minua korkeampia ja niiden iskiessä ei enää kyllä itse voinut mitään muuta kuin mennä virran mukana. Päivä ei siis välttämättä ollut kaikista paras aloittelijalle mutta oli ihan mielettomän hauskaa!! Illalla oli luvassa myos erään koululaisen bileet. Musiikki oli hyvin samanlaista kuin Suomessakin mutta pari kertaa soitettiin jopa Bowieta. Hauskaa oli ja ihan mielettomän paljon mutta bileiden aika oli Suomeen verrattaessa hieman omituinen, ne alkoivat viideltä illalla ja päättyivät kymmeneltä. Oli myos outoa nähdä viimein ihmisiä normaaleissa vaatteissa eikä pelkästään koulupuvuissa.

Kuten lauantaina myos sunnuntaina jouduin heraamaan ennen kahdeksaan ehtiäkseni sinne monologikurssille. Mrs. Massey oli kyllä niin kiva, kun kuskasi minut sinne ja takaisin, sillä hostperheeni on hyvin kiireinen joka viikonloppu Josephin urheiluharrastusten vuoksi (hän harrastaa jalkapalloa, rygbyä ja lacrossea, joten toinen päivinä saattaa olla kahdet harjoitukset ja yksi peli). Monologikurssi oli hyvin mielenkiintoinen ja tosi mahtavaa, että pääsin käymään siellä, sillä ei koskan voi tietää milloin itse pitää kirjoittaa jotain. 😀 Lähdin käymään kurssin jälkeen kuntosalilla ja kävellessäni kotia kohtia eksyin hieman. Näin sitten siinä sellaisen sympaattisen oloisen 60-kymppisen miehen, jolta kysyin neuvoa. Tämä mies sanoi minun olevan ihan lähellä ja ehdotti, jos hän voisi kyytsätä minut oikeaan suuntaan. Autoreissun aikana juttelimme siinä sitten ihan niitä näitä (pidin oven lukkoa jatkuvasti silmällä ;)), kunnes keskustelu alkoi käydä hieman häiritseväksi. En tiedä, mitä hän oikein tarkoitti mutta kysymykset alkoivat olla seuraavanlaisia; ’Onko sinulla tyttoystävää Suomessa, kun olet noin komea?’;”Haluaisitko puhelinnumeroni niin voisin joskus kyytsätä inua ja esitlle Perthia?”; ”Mihinkäs aikaan  käyt kuntosalila ja missä käyt, sillä olen itsekin harkinnutjäsenyyden hankkimista?”. Tuossa vaiheessa oli hyvä pelata ulkomaalaiskortit ja ymmärtää kysymykset hieman väärin ja olla oikeasti edes vastaamatta niihin. Onneksi kuitenkin loysimme hyvin nopeaa perille. Ja illan opetus oli lapsukaiset, älkää mielellään menko tuntemattomien miesten/naisten autoihin, jollette halua kokea traumaattisia keskusteluja. :O

Saapuminen

Saavuin Perthiin keskella yota ja olin kauheissa univeloissani hyvin hemaisevan näkoinen. Yritän linkittää kuvan saapumisestani. Vastassa oli rotarykummini Glyn ja hänen vaimonsa Dianna. Oikea perheeni oli sillä hetkellä matkoilla itärannikolla, joten lähdin muutamaksi yoksi kummini luo.

Aamulla lähdimme kiertoajelulle ympäri Perthiä. Sää oli hieman myrskyinen ja aallot ihan järjettomn suuria. Perth on kuulemma yksi maailman tuulisimmista paikoista maailmassa mutta myos aurinkoisimmista kahden kuukauden sateista talvea lukuunottamatta. Näin myos hieman keskustaa, joka tuntui yllättävän pieneltä, ottaen huomioon, että Perthin väkiluku on kolminkertainen Helsinkiin nähden. Kävimme myos kaupungin suurimmassa puistossa, Kingston Parkissa, joka oli uskomattoman koskematonta ottaen huomioon, että se oli ihan keskustan vieressä. Kaikki eukalyptyyspuut ja sellaiset hauskat pienet ja tanakat grasstreet, ”mustat pojat”, olivat hauskan näkoisiä. Katselin myos hieman miljoonakanavaista televisiota ja yllättäen suurin osa tv-ohjelmista oli täysin samoja kuin Suomessakin. Tuntui kieltämättä hiukan oudolta puhua englantia koko ajan ja välillä tuli sellainen olo, että vain toiseli sanoja ”yes”, ”please” ja ”thank you”. 😀 Aivot tuntuivat illalla olevan täysin solmussa kaikesta siitä kääntämisestä ja otin kevyet 13 tunnin younet.

Seuraavana aamuna lähdin Glynin kanssa hänen tyopaikalleen. Glyn tyoskentelee tällä hetkelle kolmessa eri yrityksessä ja tekee kaiken ihan vain omaksi ilokseen. Aiemmin hän on omistanut jotain jättifirmoja ympäri maailmaa ja tullessaan hieman vanhemmaksi, hän päätti myydä kaiken. Tämän jälkeen menimme käymään koulullani Newman Collegessa katselemassa paikkoja. Valitsin myos aineet mutta oli tosi vaikeaa valita oikea taso englannissa ja matematiikassa. Loppujen lopuksi päädyin valitsemaan uskonnon (pakollinen kaikille), englannin, matematiikan, draman, japanin ja psykologian, joista seuraavan parin viikon aikana vaihdoin japanin outdoor educationiin ja uskonnon pariin tuntiin special need kidsien jelppaamiseen viikossa ja luultavasti kolme tuntia liikuntaa year 12 kanssa. Täällä lopetetaan koulu year 12 jälkeen ja itse opiskelen liikuntaa lukuunottamatta year 11 oppitunneilla. Year 12 opiskelijat ovat kuitenkin vain 92-vuonna syntyneitä ja he lopettavat koulunsa ihan parin kuukauden sisällä.  Koulun jälkeen menimme Diannan kanssa ostoksille, sillä tarvitsin kengät koulua varten. Käytämme koulussa koulupukua ja siihen tarvitsee oikein hienot mustat kengät. 😉 Illalla sain kunnon startin vaihtarikilojen hankkimiselle, kun Dianna oli tehnyt uskomattoman annoksen suklaaleivosta ja jääteloä. Seuravana aamuna oli luvassa muutto ensimmäisen hostperheeni luokse.

Rakennukset olivat korkeita ja tietä ylittäessä näkyi jäljellä oleva aika

IMG_3396IMG_3393IMG_3383

Ei ihan ydinkeskustaa

IMG_3391IMG_3402IMG_3377

Matka Sentosan saarelle, Buddhalainen temppeli ja tohtorikalat

IMG_3503IMG_3483IMG_3426

Singapore

Lento Singaporeen oli tosi hieno. Ensimmäinen lento oli pienen pieni Finnairin kone, joka lensi vain Koopenhaminaan asti. Koopenhaminassa paasimme sitten Singapore Airlinesin kyytiin ja vitsit oli luksusta. Saimme varmaan miljoona erilaista ateriaa ja henkilokunta oli jatkuvasti tarjoilemassa kaikenlaista juotavaa. Lisäksi sekä matkan alussa että lopussa saimme sellaiset pienet lämmitety pyyhkeet, joita sai käyttää virkistäytymyseen. Kaiken kukkuraksi jokaisen istuimen takana oli televisio, jolla pystyi katsomaan leffoja (niin uutuksia kuin klassikoita ja suurin osa matkustajista katsoi 17 Again), kuuntelemaan musiikkia (ihan kaikenlaista) ja pelaamaan (mm. vanhoja Pokemoneja!!!). Unta sain vain kaksi tuntia mutta 12 tunnin lentomatka (plus kaksi tuntia Koopenhaminaan) sujui kuitenkin yllättävän kivuttomasti. Vähän kyllä raajat puutuivat!

Singaporeen saapuminen oli ihan huippua. Heti kun pääsimme terminaalista ulos huomasimme ulkoilman olevan melkein 30 astetta (ja kello oli noin neljä aamulla) ja hyvin, hyvin kosteaa. Vuorokausi meni ihan sekaisin ja tuntui siltä, kuin olisin skipannut yhden vuorokauden kokonaan. Hotellille päästyämme nukuin toiset kaksi tuntia, kunnes oli aika mennä aamupalalle. Aamupala poytä oli mieleton! Siellä oli kauhea kasa erilaisia hedelmiä, lämmintä ruokaa, mehuja, jälkiruokia (maistoin hyvin eriskummallista vihreää kakkua), nuudeleita, kokki joka teki omeletteja haluamillani täytteillä ja pieni suklaasuihkulähde. Täällä tuli sitten vietettyä hetki jos toinenkin. Aamupalan jälkeen menimme pienemmissä porukoissa kiertelemään Singaporea vapaasti. Kaupunki oli ihan uskomattoman hieno! Keskusta oli täynna superkorkeita rakennuksia (väkitiheys ihan järjeton) ja valtio rakentaa jatkuvasti yhä vain korkeampia ja korkeampia kerrostaloja asuttavaksi. Vaikka kaupunki oli suuri se oli silti ihan putipuhdas (tormäsin koko reissun aikana ehkä kolmeen roskaan) ja kasveja ja vihreää oli KAIKKIALLA. En tiedä kuvittelinko vain mutta ilma tuntui niin raikkaalta. Singaporessa elämisestä en kuitenkaan välttämättä pitäisi niin paljon; valtio (käytännossä valtio on vain yksi tiivis 4,5 miljoonaan asukkaan kaupunki) on määrännyt hyvin tiukkoja sääntojä niin roskaamisesta, purkan syomisestä (superkovat sakot) ja huumeiden tai minkäänlaisen käsiaseen hallussapidosta saa kuolemantuomion. Toisaalta juuri tämä teki kaupungista hyvin turvallisen. Keskustan kauppakeskukset olivat mielenkiintoisia. Singaporessa on vieri vieressä Guccin ja Louis Vuittonin merkkiliikkeitä ja paljon halvempia jätti’marketteja’. Ruokakin oli hyvin halpaa ja yhdesta ateriasta joutui yleensa maksamaan sen 3-5 dollaria eli 1,5-2,5euroa. Subwayn Ja Mäkkarin hinnat olivat numeroina melkein samoja kuin Suomessa mutta todellisuudessa siis paljon halvempia. Ensimmäinen ilta meni sitten yosafarissa (vaikea uskoa, että se oli muka ensimmäinen ilta, tuntuu kuin olisimme olleet Singaporessa jo muutaman päivän ennen sitä). Kävimme kiertoajelulla ja aah, näin mm. leijonan, kirahvin, elefantin, suden, tiikerin, piikkisian ja varmaan miljoona muuta eläintä (http://www.nightsafari.com.sg/). Lisäksi siellä oli mahdollisuus käydä kävelykierros ja näin joitain eläimiä ihan läheltä. Illan oudoin kokemus oli kuitenkin tohtorikaloihin (Doctor Fish) tutustuminen. Safarilla oli mahdollisuus käydä pistämässä jalkansa altaaseen joka oli täynnä |——————————–| tämän kokoisia kaloja. Kalat napostelivat ihan pieniä paloja pois jalkapohjan ihosta ja kutitusaste oli ihan hirveä.

Torstaina kävimme kaupunkiajelulla ja tutustuimme paikalliseen kulttuuriin. Singapore on jakautunut kolmeen suureen kansallisuuteen, malasialaisiin, intialaisiin ja kiinalaisiin, joilla kaikille on omat perinteiset kaupunkinosansa. Kiertelimme hiukan jokaisessa ja saimme kuulla hyvin mielenkiintoista tietoa historiasta ja nykypäivästä. Jostain syystä näiden kaupunginosien ostoskeskukset (kyllä, kiertelimme myos muualla. satuimme vain käymään kiinalaisissa marketeissa) eivät antaneet sovittaa vaatteita. Kun eräs kauppias sitten viimein antoi kahdelle ryhmäläisellemme luvan, myyjä suuttui oikein kunnolla kun kumpikaan ei sitten ostanut mitään. Tämä johtuu tosin varmaan siitä, että pelkästään kalliimmissa kaupoissa on kunnon ilmastointi ja noissa hieman nuhjuisemmissa ei, jolloin vaatteidenkokeilijat ovat varmasti melko usein hyvin hikisiä ja tekevät vaatteista vähemmän houkuttelevan näkoisiä. China Townissa pääsimme käymään buddhalaisessa temppelissä, joka oli ihan häkellyttävän siisti! 😀 En ikinä uskonut, että turistien annettaisiin kierrellä siellä ja katsoa meneillään olevia rituaaleja (vastaavasti Little Indian temppelissä, en jaksa googlettaa sen oikeaa hienoa nimeä, oli tarkasti määritelty alue, missä sai olla). Naisten piti vain olla tarkkoja siitä, ettäpolvet ja olkapäät olivat huolella peitetty. Onneksi temppelistä sai laitaan tyylikkäitä (not) liinoja, joilla tämä onnistui helposti. Singaporen oudoin puoli oli kuitenkin sen nurinkurisuus! Kaikki, liikenteestä ka liukuportaista, vesihanoihin ja valokatkaisimiin asti toimi Suomeen verrattaessa ihan oudosti. Vasen oli oikea ja ylos oli alas! Piti aina katsoa moneen moneen kertaa tie ennen kuin sen uskalsi ylittääja pari kertaa tuli ihmeteltyä, miksi tuo 3-vuotias lapsi ohjaa autoa ennen kuin tajusi kuskin istuvan tietenkin toisella puolella. Torstai iltana pääsimme katsomaan uusimman Harry Potter elokuvan 8 dollarin hintaa päivää ennen Suomen ja USA:n ensi-iltaa.

Perjantain vietimme Sentosan saarella. Saarella oli hirveästi eri mahdollisuuksi tehdä kaikkea ja olisi niin tehnyt mieli mennä uimaan. Aivan aluksi kävimme Underwater Worldissä, joka ei sinänsä ollut Linnanmäen Sealifeä kummallisempi mutta tuolla sai kosketella erilaisia rauskuja. Sen jälkeen kävimme pikakierroksen Singaporen historiaa 1700-luvulta eteenpäin vahamuseon välityksellä mutta en kyllä usko kenenkään oikeasti lukeneen yhtään infolappua. Muutaman tunnin younilla ei hirveästi keskitytä historialliseen tekstiin. Onneksi vahanuket antoivat melko hyvän kuvan. Lähdimme iltapäivästä katsomaan Sounds of the Sea esitystä, jossa oli yhdistettynä melko hauskasti lauluja, kaasuja, liekkejä ja muuta mukavaa. Hieman oli kyllä kornishow ja ei oikein osannut sanoa, oliko tuo nyt suunnattu lapsille vai aikuisille. Lisäksi kukaan ei oikeasti puhunut yhtään mitään vaan näyttelijoiden ’sanoessa’ replojaan, he vain liikuttelivat suutaan ja tekivät valtavia eleitä ja taustanauha hoiti puheen. Tämän jälkeen menimme Singaporen läpi veneellä ja uuh, pimeät suurkaupungit ovat ihan uskomattoman siistejä (ei sillä että olisin niitä Singaporen lisäksi nähnyt muuten kuin elokuvissa). Menimme porukalla syomään hot stone ravintolaan, jossa saimme raa’an ruuan ja kuuman kiven, jota oli lämmitetty useampi tunti etukäteen. Paistoimme itse ruokamme siinä ja sanon vain, että jos joskus saatte tilaisuuden kokeilla tuota niin suosittelen! Vähän piti kyllä varoa näppejä, sillä rasvaa lenteli kipeästi sormille. Hotellille päästyämme pyysimme luvan päästä tutustumaan Singaporen yoelämään. Kuten jo aiemmin sanoin Singaporen on niin turvallinen kaupunki, että valvojamme uskalsi antaa meille luvan olla kaupungilla yhteen asti. Kiertelimme hieman sellaista pientä keskustaa, joka oli täynnä baareja ja juttelimme siellä nuorille. Jotkut baarit mittasivat kuumeen ennen sisäänpääsyä sikainfluenssan varalta ja pistivät sitten leiman käteen. 

Lauantai aamu alkoi hyvin muikeasti, sillä huonenaapurimme painoivat ovisummeria melkein 10minuuttia ennen kuin minä ja kämppikseni jaksoimme mennä avaamaan. Kello oli seitsemän aamulla ja nämä halusivat mennä aamupalalle. Aamupalan jälkeen menin puolikuolleena ammeeseen ihan vain piristyäkseni mutta huomasin sitten jossain vaiheessa nukahtaneeni sinne. En kuitenkaan toivottavasti hukkunut!!! Rhfimmr käymään vielä viimeisen kierroksen kaupungilla ja tormäsimme hyvin hauskaan leipäkauppaan, jossa  myytiin tosi outoja leivoksia ja leipiä. Maistoin suklaaleipää (joka pettymyksekseni ei oikein maistunut millekään) ja sweet potatoa, joka oli kuin kroisantti, jonka sisällä oli hyvin makeita vihanneksia. Yllättäen se oli hyvää! Lähdimme sitten kolmen maissa lentokentälle ja jouduin varmaan jo miljoonannen kerran hyvästelemään ihmisiä. Ei tuntunut yhtään, että olisin tutustunut heihin vasta kolme päivää sitten! Singapore on varmaan jossain ihmeellisessa ajattomassa tilassa, jossa aika kulkee muuta maailmaa hitaammin. Pääsimme kuitenkin lentokoneeseen ilman ongelmia (se oli taas Singapore Airlinesin luXus lento, jee) ja seuraavaa kohde oli Australia.