Viimeisiä päiviä Mattioleilla

Hurjaa! Nyt vaihtuu taas perhe tulevana lauantaina, joten ajattelin laittaa jotain postia tästä nykyisestä perheestä ja kertoa vähän enemmän millaista on ollut. Lisäksi joku kysyi, onko Perthissä ollenkaan keskustaa (hyvä kysymys sinänsä kun kaikki laittamani kuvat ovat puskasta) ja millainen paikka Perth on joten laitan myos siitä jotain hienoa faktatietoa.

Eli kuten muistaakseni olen aiemmin jo kirjoittanut perheessäni on(/oli D:) viisi jäsentä.

Guy Mattioli:

1.Perheen isä, joka on asunut Brasiliassa 17-vuotiaaksi saakka ja muutti sitten Australiaan.

2.Sukujuuret ovat kuitenkin Italiassa.

3.Puhuu englantia hauskalla aksentilla ja kaikinpuolin tosi mukava tyyppi.

4. Tosin pimahtelee välillä ihan ihme syistä muille perheenjäsenille (ei minulle kuitenkaan :D). 

5.Käy joka aamu 40minuutin kävelyllä ennen aamupalaa.

6.Näyttää hassulta kun syo maissintähkiä ja on hyvin vaikeaa pitää pokka jos vahingossa sattuu ruokapoydässä sinne vilkaisemaan.

Josephine Mattioli:

1.Perheen puolikotiäiti.

2. Tyoskentelee kahtena päivänä viikossa sairaalassa (on sairaanhoitaja)

3. Ei aksenttia vaikka juuret Italiassa.

4.Kysyy vähintään kerran viikossa voiko kasvissyojät syodä jauhelihaa ”kun ei sitä oikein edes maista ruuan seasta”.

5. Tekee kuitenkin hyvää kasvisruokaa.

6. Nauraa paljon ja kaikelle.

Sarah Mattioli

1. 15-vuotias tytär, joka valmistuu lukiosta puoli vuotta minua aiemmin. !!!! 😦

2. Hyvin addiktoitunut Australian ”Salkkareihin” Home and Away’hin.

3. Aikoo eläinlääkäriksi mutta saa sätkyt aina koskeassaan eläimiä.

4. Uskoo hyvin vahvasti, että äidin tulisi pysyä kotona ja isän ei tulisi tehdä kotitoitä lainkaan. Suuttu äidille, koska tämä on ”liikaa” toissä.

5.  Tekee läksyjä 2-3 tuntia joka arki-ilta ja viikonloppuna melkein tuplat.

6. Soittaa viulua mutta ei ole uskaltanut koskea siihen kertaakaan sinä aikana kun minä olen ollut täällä. On pakottanut kuitenkin minut soittamaan saksofonia muutaman kerran.

Mark Mattioli:

1. 14-vuotias poika, valmistun lukiosta onneksi häntä aiemmin.

2. Urheiluhullu (toisaalta niinhän kaikki Aussit). Pelaa tennistä, jalkapalloa, australialaista jalkapalloa, krikettiä, yleisurheilua ja Wii sporttia aktiivisesti.

3. I-pod addikti.

4. Megahyvä tyyppi. 😀

5. Kiharan kiharat hiukset.

6. Käy koulua, jonka lukukausi maksut yli 11 000 AUDia vuodessa.

Kaiken kaikkiaan olen kyllä viihtynyt tässä perheessä ihan sikke hyvin. Kertaakaan ei ole mitään ongelmia ollut ja välillä olen kyllä miettinyt, kuinka onnekas olen perheideni kanssa ollut.  Sanoin jollekin, että tuntuu että olen osa perhettä enkä vain joku random suomalainen vaihto_oppilas, joka istuu yksin huoneessaan ja syo salmiakkia. Lisäksi olen nahnyt heidän sukulaisiaan miljoona kertaa, sillä he pitävät kauhean tiivistä yhteyttä sukulaisiinsa ja välillä olen käynyt illallisella jos toisellakin kolmen eri sukulaisen talossa viikon sisällä. Hieman helpomman tuntoista vaihtaa perhettä tällä kertaa kun nyt alkaa jo tottua siihen, että vaihtoja tapahtuu mutta oudolta se tuntuu kyllä. Seuraavassa perheessä olenkin sitten vain kolme viikkoa. 😀

 

Sitten jotain hieman Pertista. Aika paljon tulee nyt Wikipedia tietoa ja kuvia laitan heti kun muistan ottaa kameran mukaan keskustaan mennessä. Mutta siis ensinnakin Perth on melkoisen iso kaupunki, taalla on 1.4 miljoonaa asukasta eli melkein kolme kertaa Helsingin vakiluku. Toisaalta sita ei sinansa aina niin huomaa, silla kaupunki on kauhean hajaantunut eika mikaan ihme, kaikki haluaisivat asua rannalla ja Perthissa onkin ainakin pari rantaa jotka ovat maailman TOP10 listalla.  Hyvin hyvin hyvin yleinen sanonta (olen kuullut taman varmaan jo miljoona kertaa) on, etta Perth on maailman autioin suurkaupunki. Ensinnakin koska se on Australiassa ja Australia on kaukana kaikesta mutta toiseksi myos siksi etta kaikki muut Australian suurkaupungit ovat itarannikolla. Olin muuten tosi onnekas, etta paasin tanne! Lansi-Australiaan lahetettiin nelja vaihtaria ja vain mina paasin nain lahelle keskustaa. 😀 Taalla muuten asutaan esikaupunki alueilla (esim kuten Taydellisissa naisissa) ja osoitteeksi laitetaan yleensa se esikaupungin nimi Perthin sijaan.

 

Okei Wikipedia tieto jai aika vahille mutta a) jos jollain on kysymyksia niin kysy! ja b)http://en.wikipedia.org/wiki/Perth,_Western_Australia

 

 

luksusmajoitusta ja kenguruita

lampaan kynintaa ja vaihtareita

Lomailua

Nyt on ollut kolmen viikon loma tässä välissä ja tänään oli taas ensimmäinen päivä koulussa. Kolmen ja puolen viikon päästä alkaa taas kesäloma. 😉 Mutta nyt hieman päivitystä lomasta ja year 11 leiristä.

Hirveää yrittää muistella, mitä kaikkea tuli lomalla tehtyä kun tuli tehtyä niin paljon. 😀 Rannalla olen ainakin käynyt nyt muutaman kerran ja viime lauantaina oli 36 astetta lämmintä. Paras sää koskaan.!. Täällä oli tapahtuma nimeltä Royal Show, joka oli jättiläismäinen markkina täynnä erillaisia eläimiä, huvilaitteita, ilmaista ruokaa, ostettavia juttuja, ilotulituksia, kakkukilpailuja ja musiikkia. Näin ensimmäistä kertaa kunnon kaupallisen aboriginaalishown, jossa oli ”perinteinen metsästystanssi” (niin varmaan, en usko että kukaan heistä on koskaan edes syonyt mitään mikä ei ole kunnolla teollisesti valmistettu) ja diggeridoo! Oli aika villin kuuloista. Myohemmin illalla samassa paikassa esiintyi maailman apaattisin jazzbändi. Oli tosi koomista yrittää kuunnella pirteää musiikkia kun kaikki rumpalista trumpetistiin näyttivät siltä kuin olisivat itkun partaalla.

Hyvä puoli vaihtarina olemisessa on se, että pääsee niin erilaisiin bileisiin niin erilaisten ihmisten kanssa.  Olin erään draamaoppilaan naamiaissynttäribileissä (musiikkina esimmäisen puolentoista tunnin ajan pelkkää Bowieta ja sen jälkeen Rocky Horror Picture Showta ja ihmiset yllättäen osasivat tanssia Time Warpin), vaihto-oppilaan läksiäisbileissä jossa kuuntelimme kuumia latinohittejä (vaihtari oli Chilestä) ja BBQ partyssä erään tyypin luona jota näen nykyisin joka aamu kolubussissa mutta en koskaan koulussa. Ja tietenkin normaalit perusbileet kaiken päälle. 😀

Rannat ovat kertakaikkiaan uskomattomia täällä. Vesi on niin sinen ja kirkas, että en ole Suomessa nähnyt ikinä vastavaa ja hiekka on kauhean puhdasta ja pehmeää. LIsäksi kaikilla rannoilla on pelastusmiehet jatkuvasti tarkkailemassa. Aallot ovat kyllä niin paljon voimakkaampia kuin Suomessa ja viime lauantain helteissä pelastettiin yhteensä 200 ihmistä, jotka joutuivat aaltojen mukana hukkateille.  Otan kuvia kyllä seuraavan kerran kun pääsen sinne.

Pari  kertaa piti herätä kuhean aikaisin. Jokatorstaiaisia aamutapaamisia (7:00) Rotary klubillani en voinut jättää väliin ja eräs sunnuntai piti herätä kuudelta, etta pääsin auttamaan siirtämään vanhoja sänkyjä sairaalasta rekkaan hostisäni kanssa. Sen jälkeen sängyt kuljetetaan jonnekin kehitysmaahan ja sairaala saa ostaa uudet mopdernit sängyt. Lisäksi yhden lomaviikonlopun vietin vaihto-oppilaskoulutuksessa, jälleen. Koulutus oli kyllä mielettomän hauska, sillä meitä täällä olevia ei koulutetettu oikeastaan yhtään ja meidän tehdessä kaikkea hauskaa Australiasta ulkomaille lähtevät oppilaat saivat kuunnella samat puheet uudestaan ja uudestaan. Kiipesimme Perthin suurimman pilvenpiirtäjän katolle (50 hirveää kerrosta D:) ja tulin toiseksi juoksukilpailussa. Tai pikemminkin konttauskilpailussa loppujen lopuksi.

Varsinaisen loman loputtua menin vielä viiden päivän mittaiselle leirille kouluni kanssa.  Hienoa näissä leireissä on se, että minun ei tarvitse maksaa mitään. 😀 Leiri oli parin tunnin ajomatkan päässä Dwellingupissa ja sen seuduilla. Ensimmäisen päisvän käytimme team buildingiin ja pelasimme vain erilaisia pelejä. Nukuimme teltassa ja yllättäen osasin koota teltan parini kanssa, joka ei ole koskaan aiemmin leireillyt ilman mitään apua ja hirveällä vauhdilla. Tällä kertaa ruoka tuotiin meille valmiiksi ja meidän piti vain kokata se. Hirveän paljon helpompaa kuin pyoräilyleirin meininki liian vähällä ruualla ja unella. Seuraavana päivänä menimme kanoottiajelulle ja matkalla oli muutama melko iso koski. Oli huippufiilis päästä hyppäämään veteen ajelun loppupuolella. Kolmas päivä alkoi patikointi lenkille 3km jyrkkää ylämäkeä pitkin. Sen jälkeen pääsimme kiipeilemään erilaisilla kiipeilyseinillä ja kokeilemaan leap of fate nimistä juttua, jossa piti kavuta tosi ohutta ja korkealla olevaa pylvästä pitkin ja huipulle päästyä piti yrittää hypätä ja saade ote tangosta joka oli varmaan 2m päässä pylväästä.  Viimeinen päivä meni 12km patikoinnissa, täysi reppu selässä. Ei kommentoitavaa.

 

@#%

 

😀

24. elokuuta (en tieda miksi toimii vasta nyt)

Sain muuten koululta lainaan saksofonin. Aluksi kun soittelin sitä säikähdin ihan kauheasti, kuinka huonosti soitto toimi. Onneksi vika oli tällä kertaa saksofonissa eikä minussa (selityksiä, selityksiä :D) mutta en ole tässä kuukauden aikana saanut sitä vieläkään korjattua. Eli kiva yrittää soittaa jazzbändissä ja normiorkesterissä yhdellä ja puolella oktaavilla. Ihmiset ovat muutenkin ihan kauhean vaikeasti tavoiteltavissa. En millään saa yhteyttä musiikkitilojen johtajaan, joka voisi saada soittimen korjatuksi ja koulukirjojakaan ei ole vielä yhtään kappaletta.

Silliä ja alkoholia. Viikko-ohjelmaan kuuluu tuon torstai aamuna olevan rotary tapaamisen lisäksi illallinen joka tiistai, jonkun rotaryperheen kanssa. 4.9 vuorossa oli Gordonien perhe. Pidän hirveästi tästä rotarien tavasta tutustuttaa minut miljoonaan uuteen ihmiseen. Perheiden vaihto voi kyllä olla hieman rankkaa (ensimmäinen vaihto tämän kuukauden lopulla) mutta ainakin näkee uusia ihmisiä ja ihan uuden näkokannan australialaiseen elämään. Jos jotain olen näistä illallisista huomannut niin ainakin tulee syotyä kalaa ja juotua viiniä ihan koko loppuelämän edestä. Jokainen rotaryateria on nimittäin tähän mennessä sisältänyt aina molemmat.

Sain melkein sikainfluenssan. Olin nimittäin sairaana  ja en edes muista milloin viimeksi näin kunnolla. Onneksi sairastelu ei kestänyt paria päivää pidempään ja oli oikeastaan ihan huippua saada viimeinkin hetken lepo ja nukkua univelat pois (paitsi todellisuudessa en saanut paljon nukuttua, sillä talo oli täynnä ukkeleita korjaamassa internetyhteyttä). Ihan aluksi katsoin The Confessions of A Shopaholic, joka oli Thaimaasta ostettu versio ja kun laitoin englanninkieliset teksitykset päälle (ei meinannut porauksen takia kuulla mitään) siellä oli mitä oudompia kummallisuuksia, Finland oli Bin Laden ja kirjoitusvirheitä joka toisessa sanassa. Ainakin sain kuumehouruissa kunnon naurut. Katsoin lisäksi Changelingin, jota suosittelin kauheasti. Angelia Jolie oli hyvin erilaisessa roolissa kuin mitä olen hänet aiemmin nähnyt ja elokuva oli muutenkin tosi vaikuttava. Kun viimein palasin kouluun oli puolet koulusta sairaana.

Suomen kielen puhuminen tuntui niin oudolta viikonloppuna, kun menin pakolliseen Inbound Briefingiin. Siellä oli kaikki Perthissä olevat 30 vaihto-oppilasta ja oli tosi mielenkiintoista kuulla, millaisissa paikoissa muut ovat.

Leirejä

Huhhuh, leiri ja toinen on viimein ohi ja lomailtua on tullut nyt muutaman päivän ajan. Täällä on nyt siis kahden viikon loma menossa, jonka jälkeen jälleen viikon mittainen leiri ja sitten kolme ja puoli viikkoa ennen kesälomaa. Eli elämä hymyilee oikein muikeasti.

Pyöräilyeräjormailuleiri outdoor education ryhmän oli kyllä melkoisen mielenkiintoinen kokemus. Loppujen lopuksi tykkäsin siitä oikein paljon mutta jotkit yön pimeimmät hetket olivat sellaisia, että teki mieli liftata takaisin Perthiin. Ensimmäinen päivä ei ollut lainkaan kauhea. Jouduin vain heräämään 5:30 ja ulkona vielä satoi kaatamalla. Kuitenkin kun viimein pääsimme pyöräilemään oli sade jo melkein kokonaan lakannut. Pyoräilimme noin tunnin ajomatkan päässä olevalla Munda Biddi polullla, joka oli hyvin jyrkkiä mäkiä sisältävää puskaa. Ensimmäinen yö oli sellaisessa ihmeellisessä laavussa (?), jossa saimme suojaa sateelta mutta lämmin se ei kyllä todellakaan ollut. Opettajamme mr. Mc sanoi, että lämpötila oli yön aikana melkein nollassa. Eli näin lämmintä täällä! Sain nukuttuakin varmaan sen kolme/neljä tuntia.

Keskiviikko aamuna takapuoli oli hyvin hyvin kipeä. Luvassa oli koko leirin rankin päivä, sillä poljimme 60km hyvin jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Mäet olivat niin jyrkkiä, että ihmisiä vain lenteli metsän siimekseen. Leiriin päästyämme jouduimme vielä tarpomaan 30 minuutin kävelyn huoltoautolle ja saman verran takaisin ja luonnollisesti metsä oli niin pimeä, että siellä ei nähnyt metriäkään eteenpäin ilman taskulamppua. Matka oli kuitenkin pakollinen, sillä makuupussi ja kaikki ruoka oli huoltoautossa. Ruuan päädyin väsyneenä syömään kylmänä mutta yö oli sentään lämminen. Lisäksi oli tosi hyvä fiilis viimein päästessäni nukkumaan.

Seuraavana päivä tuntui niin helpolta verrattuna edelliseen. Takapuoli oli kyllä entistä kipeämpi mutta kroppa oli sentään jo tottunut pyöräilyyn. Kaikenkaikkiaan päivä sujui tosi hyvin. Kunnes viimein koitti yö. Jouduin nukkumaan muutaman neljän muun henkilön kanssa kahden telttakankaan välissä, sillä meille ei ollut telttoja. Ulkona tuuli kauheasti ja satoi vielä kauheammin niin ennen kuin ehdin edes silmäni sulkea, oli telttakankaiden välissä 30cm rako. Ja mina raon alapuolella. Yön aikana ei ollut yhtään kuivaa hetkeä, joten makuupussini, vaatteeni, koko Juusouteni ja reppuni sisältöneen oli likomärkä ensimmäisen puolentunnin jälkeen, enkä saanut nukuttua tuntia kauempaa. Valehtelematta en muista elämässäni yhtään kauheampaa yötä.

Kaikenkaikkiaan leiri oli kuitenkin tosi hyvä kokemus. Päivät olivat tosi hauskoja ja voitin molemmat palkinnot, sprintterin ja King of the Mountain. Tuli erittäin pro olo ja viimein jotain iloa miljoonasta pyöräilyretkestä Raahen kesäöissä. Tuli niin voittajafiilis kun leiri viimein päättyi torstaina puolenpäivän aikaan ja kaikki olivat väsyneinä tsiigailemassa kehoaan punkeilta (minäkin löysin yhden). Ehdin juuri ja juuri käydä suihkussa, kunnes lähdin viikonlopuksi vaihto-oppilaiden kanssa farmille.

Farmi oli onneksi paljon rentouttavampi kokemus. Söimme kauheasti ruokaa ja hengailimme farmin elämässä. Näimme kenguruita, lampaiden sheivausta, kävimme kalastamassa pikku rapuja, ammuimme lentäviä kiekkoja, vietimme melkein koko yön kokon ääressä, juhlimme syntymäpäiviä, söimme appelsiineja suoraan appelsiinipuusta ja näimme huiman tähtitaivaan! Näin myös elämäni ensimmäisen tähdenlennon. Onneksi tuo leiri oli heti pyöräilyn perään, sillä vaikka ei tullutkaan nukuttua melkein yhtään sain onneksi rentoutua kunnolla ja vain hengittää hetken ajan. Maanantaina kyllä hieman väsytti herätä kuudelta ja lähteä kouluun. 😀

Kunnon päivitys

Ensinnäkin, opin miten saan ääköset näkymään. Toiseksi nyt teen tällaisen pikapäivityksen ja tästä lähtien päivittelen aina kun tapahtuu jotain ihmeellistä.

 

Edelleenkin on ollut ihan huippua. Läskeiltyä tulee ainakin ihan kunnolla ja joka viikko tulee käytyä vähintään kerran, yleensä useammin, illallisella jossain ja aina tuputetaan kauhea määrä ruokaa. Että tervetuloa Juuso +100kg. 😉 Muutaman kerran olen itsekin yrittänyt tehdä jotain, hieman heikommalla menestyksellä. Korvapuustini olivat ihan epäsymmetrisiä ja täynnä taikinapaakkuja ja kesäkeitostani ei meinannut löytää vihanneksen vihannesta kaiken sen maidon alta. Mutta ainakin oli super hauskaa yrittäessä! Ensimmäinen host perheeni sai varmaan melko mielenkiintoisen kuvan suomalaisesta ruokakulttuurista.

Olen siis tällä hetkellä toisessa isäntäperheessäni, italiaista alkuperää olevilla Mattioleilla. Perheessä on äiti Josephine (vanhemmat italialaisia mutta syntynyt Australiassa), isä Guy (vanhemmat italialaisia mutta syntynyt Brasiliassa), 13-vuotias heppu Mark ja 15-vuotias tytär Sarah. Laitan kuvia sittten kun sellaisia saan. Mutta sitä ennen pitäa laittaa kuvia ensimmäisestäkin perheestä. Kaikenkaikkiaan tosi mukava perhe tämäkin. Sängyn koko säilyy valtavana (kauheaa totutella Suomeen palatessa opiskelija-asunnon minisänkyyn) ja viihdyn ihan superisti. Oli kieltämättä hieman outoa vaihtaa perhettä mutta onneksi ensimmäinen hostveli Sam käy ainakin samaa koulua. 😀

Eläinten kanssa on tullut niin positiivisia kuin negatiivisia kohtaamisia. Lenkkeillessäni rauhallisena sunnuntai-aamuna jokin kopsahti hyvin kovaa otsaani. Aluksi säikähdin että joku hämähäkki oli hypännyt otsalleni mutta nostaessani katseen kohti taivasta näin pienen harakan myhäilevän ilkeänä. 😦 Josephine kertoi kotiin päästyäni, että lintu yritti luultavasti iskeä silmiini. Ei tällaisia harakoita Suomessa ole!  Onneksi on tullut myös näitä kivoja eläimiä nähtyä. Tänä iltapäivänä kävimme puistossa, joka oli täynna kenguruita. Näin siis viimein niitäkin otuksia ihan paikan päällä. Olivat ihan uskomattomia! Sellaisia kauriin ja jäniksen yhdistelmiä ei näe missään muualla ja pääsin vielä kauhean lähelle niitä. Kaikista isoimpia kenguruita nämä eivät kuitenkaan olleet ja ehkä parempi niin, isot saattavat kuulemma potkaista jos liian lähelle menee.

Tulin tänne koulun tapahtumienkin kannalta hyvään aikaan. Ehdin osallistua sekä year11 Dinner Danceihin sekä vuoden 12 Ball eli Prom iltaan. Dinner Dance on kyllä jo ohi ja oli niin hauska ilta! Pukeutuminen oli ”puolimuodollinen”eli ihmisillä oli päällä kauluspaitoja, solmioita, liivejä, korkokenkiä ja mekkoja, yleensä ei kuitenkaan kaikkea kerralla. Dinner Dance pidettiin AQWA:ssa eli Länsi-Australian suurimmassa verieläin paikassa. Siellä oli 4-metrisiä valkohaita uiskentelemassa ja tunnelli, jonka avulla pääsi kävelemään niiden alle. Toivottavasti saan joltain kuvia tuosta illasta niin laitan niitä sitten tänne. 😉

Australialainen suhtautuminen sateeseen on muuten ihan outo. Nyt on ollut sateisin talvi, mitä hostvanhempani muistavat pitkään aikaan mutta kukaan ei silti uskalla valittaa. Ja jos välillä pieni valitus pääseekin aloitetaan se aina sanomalla ”ei sillä etten pitäisi sateesta mutta…” Toisaalta ymmärtäähän tuo jos +40 asteen kesässä voi olla kausia jolloin sadetta ei tule viikkoihin.

 

Nyt on seuraavan viikon aikana luvassa neljän päivän pyoräleiri ja viikonloppu farmilla. Niistä juttua sitten kun sieltä palaan ja selviydyn henkisesti 160km polkemisesta.

Uusi viikko

Maanantaina koulun alkaessa ei vieläkään tuntunut yhtää arjelta. Kaikki oli edelleen niin uutta ja hienoa. Maanantai oli kyllä hieman rankka päivä nousta ylos sängystä, sillä en ollut viikonlopun aikana ehtinyt vieläkään nukkua univelkojani pois. Koulussa oli tosi hauska huomata, että alkoi muodostumaan jo kaveripiiria ja muutenkin alkoi huomata hieman koulun hierarkiaa, kuka liikkuu kenenkin kanssa. Ei sentään ihan niin klikkimäistä kuin amerikkalaisissa elokuvissa mutta ei myoskään ihan yhtä rentoa kuin TYKissä. Täällä ei saada niin paljon normaaleja läksyjä kuin Suomessa ja muutenkin koulunkäynti on niin paljon helpompaa (saatta kyllä johtua ihan vain siitä, että kukaan opettajista ei oikein odota mitään). Mutta tyotä kyllä alkoi maanantaina tuntua olevan, sillä jokaisesta aineesta alkoi tulla assesmentteja (sellaisia isompia projekteja), joita oli viikko/kaksi aikaa tehdä ja lopputulos olisi 10-20% arvosanasta.

Seuraavana kahtena päivänä ei ollut normaalia koulua lainkaan. Tiistaina vietimme Athletic Carnevalsia ja olimme koko päivän urheilukentällä, jossa sai osallistua kaikenlaisiin kilpailuihin. Ei kyllä todellakaan tuntunut keskitalvelta istuskella +25 asteen helteessä ja suorassa auringonpaisteessa koko päivää. Australialaiset ovat mielettomän urheiluhullua porukkaa; koko kaupunki on oikeasti ihan täynnä erilaisia tenniskenttiä, golfratoja, jalkapallonurmikkoja (niin australialainen, normaali ja rugby) ja uimaratoja. Lisäksi televisiosta tulee jatkuvasti erilaista urheilua ja ihmiset myos harrastavat sitä itse hyvin aktiivisesti. Ei ollut siis mikään ihme, että urheilukenttä oli täynnä killan väreillä maalattuja naamoja, maskotteja ja erilaisia pukuja.

Keskiviikko aamuna tuntui mahtavalta, sillä sain vihdoin nukkua pitkään. Koulusta oli vapaapäivä, sillä vanhemmat kävivät haastatteluissa opettajien kanssa ja juttelivat hieman lastensa koulumenestyksestä. Itse olin menossa Perthiin muutaman koululaisen kanssa. Perth ei yllättäen ollutkaan kovin valtava (väkiluku on 1.4 miljoonaa eli kolme kertaa suurempi kuin Helsingillä), sillä kaupunki on levittäytynyt hyvin pitkälle rannan ympärille. Osa rakennuksista oli kyllä huisin korkeita mutta keskusta sinällään ei oikeastaan ollut Helsinkiä suurempi. Ja varmaan parempi näin niin en ainakaan eksy vuoden aikana ihan totaallisesti! 😀 Muutenkin modernit kaupungit ovat aikalailla samanlaisia kaikkialla, on kauppoja, korkeita rakennuksia ja paljon kahviloita. Perthissä oli kyllä kivoja sivukujia, joissa oli esimerkiksi niin irlantilaisia ja lontoolaisia kauppoja ja kahviloita. Oli kyllä tosi siistiä käydä kapungissa ja nähdä paikkoja.

Viikon loppupuolella tuntui tosi oudolta, sillä viikko oli kulunut ihan liian nopeaa. Välillä tuntuu, että on joka päivä kiire kaikkialle ja haluaisi nähdä kaiken eikä aika riitä oikein millään. Onneksi on kuitenkin koko vuosi aikaa nähdä ja kokea asioita. Olin myos hyvin (epa)onnekas pyoräillessäni läheisen järven ympäri. Tien poikki nimittäin luikerteli tiikerikäärme, joka on kuulemma tosi myrkyllinen eikä niitä pitäisi näkyä talvella ollenkaan. Melkein ajoin kaikenlisäksi sen päälle, sillä se vain hyppäsi puskasta tielle. Onneksi tiikerikäärme on kuitenkin melko pieni laji enkä kuollut tällä kertaa. 😉

Sunnuntaina oli Länsi-Australian kuuluisimman taidekorkeakoulun avoimet ovet (Western Australias Academy of Performing Arts) ja mrs. Massey tarjoutui taas kuljettamaan minut ja Samit sinne (hostvanhemmat olivat taas kauhea kiireisiä). Paikka oli ihan uskomattoman siisti ja siellä oli mahdollisuus käydä katsomassa, millaista näyttelijänkoulutus oikeasti on. Ihan superhypermahtavapaikka! Näimme mm. ääniharjoittelua ja näyttelijäntyopajan, joista molemmat olivat välillä tosi hauskoja ihmisten tehdessä mitä oudompia harjoituksia. WAAPA tarjosi myos niin multimediaopintoja (kokeilimme säätiedottajana olemista sellaisella oikealla kankaalla ja näimme televisiosta, miltä se näytti), lavastusta ja puvustusta (molemmissa pystyi käydä katsomassa rakennelmia suunnitelmista ihan viimeisen lopputulokseen asti) ja musiikkia (tätä emme ehtineet käydä katsomassa, sillä soitto oli juuri silloin tauolla kuin meillä olisi ollut aikaa käydä siellä). Rakennuksessa oli hirveä tungos ja käydessämme katsomassa toisen vuosikurssin opiskelijoiden teosta sellaisessa mielenkiintoisessa pyoreässä teatterissa oli sali ihan täynnä.

Delichien perhe

Tiistai aamuna, ensimmäisenä kouluaamunani, muutin ensimmäiseen hostperheeseeni Delicheille. Perheessä on hieman päälle viisikymppiset isä ja äiti, sekä 14-vuotias ja 16-vuotias poika, joisa jälkimmäinen käy samaa vuotta ja on samassa killassa kanssani (kyllä, meidät on jaettu erilaisiin kiltoihin niin kuin Harry Potterissa). Kävimme ostamassa minulle koulupuvun ja ei tarvitse itse edes maksaa mitään, sillä Rotaryt hoitavat senkin! 😀 Kengät olivat kyllä päälle 100 dollaria. :S Koulu alkoi ja tuli tosi sekava olo, kun yritti loytää luokasta toiseen. Onneksi kaikki olivat tosi superystävällisiä ja neuvoivat minua ympäriinsä. Lisäksi tuolla hostveljelläni Samuelilla on sattumalta puolet samoja aineita kuin minulla. Meillä on päivän aikana yksi 15minuutin välitunti ja 45 lounastauko ja jälkimmäisellä ei edes syodä mitään oikeaa vaan mutustellaan hieman eväitä, joista osa on aika…mielenkiintoisia. Eräs koululainen teki minulle kerran melko normaalin eväsleivän, joka koostui maailman valkoisemmasta vaaleasta leivästä, vadelmahillosta ja maapähkinävoista. Saa täällä syotyä onneksi ihan hedelmiä ja pähkinoitäkin mutta suurimmalla osalla menee alas pääasiallisesti jättiläismuffinsit ja -keksit. Ensimmäisinä päivinä oli lisäksi korvat oikeasti ihan tukossa, sillä kaikki vain huusivat kauhealla voluumilla ja kyselivät kaikkea. Englannin kuunteleminen onnistui alusta saakka ihan mainiosti niin kauan kuin he puhuivat suoraan minulle: aussien välisestä keskustelusta en niin ottanut selvää. Täällä on siis vielä talvi ja sen vuoksi minisadekuuroja piisaa joka toinen päivä. Ei kuitenkaan samanlaista jatkuvaa ja piinaavaa sadetta kuin Euroopassa. 😉 Opettajien nimittely on myos hauskan outoa, sillä kaikkia pitäänimitellä mr./mrs./miss-etuliitteillä. Muutenkin hieman outoja sääntojä, sillä purkansyominen on kokonaan kielletty, kuten myos hiustenvärjäys ja kännykänkäytto päivän aikana.

Delichien koti on ihan mahtava. Täällä on kaikki vempeleet Wii:stä (WiiFit on ihan mahtava!) PlayStation 3>seen ja XBoxiin. Lisäksi televisiossa on varmaan 700 erilaista kanavaa ja naapureiden uima-allas vapaassa käytossä kevään saapuessa syyskuussa. Sam soittaa myos bassoa, joten täällä on äänentoistovehkeet ja pari bassoa ja kitara. Kaiken lisäksi he asuvat Herdsman Laken vieressä, jonka ympärillä voi käydä lenkkeilemässä tai pyoräilemässä ja siellä näkee ihan jatkuvasti mustia joutsenia. Kävin heti ensimmäisenä viikonloppuna pyorälenkin järven ympäri ja olin hyvin onnekas (tai epäonnekas) ja melkein pyorailin käärmeen yli. Tämä käärme oli tiikerikäärme, joita ei pitäisi talvella näkyä yhtään ja joka on myos hyvin hyvin myrkyllinen.

Torstaina oli ensimmäinen rotarytapaaminen. Joka torstai minun pitää käydä seitsemältä aamulla alkavassa kokouksessa syomässä aamupalaa ja tapaamassa rotarytyyppejä. Kokouksessa ei yleensä mitään maata mullistavaa tapahdu ja rakenne tuntuu olevan aina samanlainen:saapuminen ja heti aikaa jutusteluun, aamupala ja tiedotukset, vieraspuhuja, kysymyksiä vieraspuhujalle, pohdintaa siitä, kuka vie minut kouluun (tähän mennessä se on ollut aina eri henkilo). Torstaina huomasin myos, kuinka aloin yhdistämään nimiä kasvoihin ja tämä oli minun surkealta nimimuistiltani ihan huikea suoritus. Koulun opettajista osa on kyllähuippuja: torstaina menin kouluun kokouksen jälkeen hieman myohässä ja selitettyäni skotlantilaiselle sijaiselle, miksi tulin kouluun vasta silloin hän aloi laulamaan jotain outoa suomilaulua. Torstaina saimme myos laput, joihin piti laittaa seuraavan vuoden ainevalinnat ja palautusajaksi tasan viikko (todellisuudessa palautin tämän kuukauden myohässä).

Australialaiset sanovat ja etenkin kirjoittavat nimeni erittäin luovasti: olen ollut mm. Yusou, Jusso, Jusa, Joosa ja Yussou.  Välillä tämä aiheuttaa heidän mielestään noloja tilanteita, kun he yrittävät kirjoittaa nimeni. Esimerkiksi perjantaina meidän dramaopettajamme mrs. Massey (ihan paras tyyppi :D) ehdotti minulle monologinkirjoitustyopajaa sunnuntaina ja hän sanoi voivansa ajaa minut sinne ja takaisin. Ottaessani sähkopostiani ylos tuli hänelle hieman vaikeuksia kirjoitaa yussouu.salinen ja lopulta minä vain kirjoitin sen itse nopsaa. Perjantaina saimme myos kutsun hyvin, HYVIN, oudolta naapurilta illalliselle. Tällä naisella oli kaksi lasta ja aviomies mutta kaikki he jäivät jalkoihin naisen outouden kanssa. Hän puhui minulle, kuin olisin ulkoavaruudesta, hyvin hitaasti ja toistaen huolellisesti kaiken, ja tämä teki ymmärtämisestä tuplasti hankalampaa. Lisäksi hän piikitteli (varmaan vahingossa) jatkuvasti hostperhettäni ja voivotteli, kuinka toisen hostveljeni Josephin lievä yliperintä on melko selvästi perinnollistä ja kuinka kukaan ei ole oikein syonyt hostäitini Kathyn tuomaa keittoa. Kaiken lisäksi hän toisteli jatkuvasti, kuinka mainiota hänen kurpitsakeittonsa oli ja kyseli meiltä ruokailijoilta kannustusta. Loppuillan katselimme videota Sydneystä ja hänen poikansa orkesterista, joka soitti siellä. Voi sitä ylistyksen määrää! Oli ehdottoman vaikeaa pidätellä naurua, kun hän alkoi demonstroimaan, kuinka kaikki oli kuvattu videokameralla hänen haaroistaan, sillä kuvaus oli Sydeny oopperatalolla kielletty. Loppuperhe oli kyllä mukava.

Lauantaina sain ultimaattisen haasteen, menimme Samin kanssa bodyboardaamaan. Bodyboarding on melkein kuin surffausta mutta lauta on erilainen ja sen päällä ikään kuin maataan. Sain hauskan kylmäpuvun lainaan ja eräältä koululaiselta myos laudan ja räpylät. Aallot olivat ihan uskomattomat Suomen sinttiaaltoihin verrattuna. Osa aalloista oli huomattavasti minua korkeampia ja niiden iskiessä ei enää kyllä itse voinut mitään muuta kuin mennä virran mukana. Päivä ei siis välttämättä ollut kaikista paras aloittelijalle mutta oli ihan mielettomän hauskaa!! Illalla oli luvassa myos erään koululaisen bileet. Musiikki oli hyvin samanlaista kuin Suomessakin mutta pari kertaa soitettiin jopa Bowieta. Hauskaa oli ja ihan mielettomän paljon mutta bileiden aika oli Suomeen verrattaessa hieman omituinen, ne alkoivat viideltä illalla ja päättyivät kymmeneltä. Oli myos outoa nähdä viimein ihmisiä normaaleissa vaatteissa eikä pelkästään koulupuvuissa.

Kuten lauantaina myos sunnuntaina jouduin heraamaan ennen kahdeksaan ehtiäkseni sinne monologikurssille. Mrs. Massey oli kyllä niin kiva, kun kuskasi minut sinne ja takaisin, sillä hostperheeni on hyvin kiireinen joka viikonloppu Josephin urheiluharrastusten vuoksi (hän harrastaa jalkapalloa, rygbyä ja lacrossea, joten toinen päivinä saattaa olla kahdet harjoitukset ja yksi peli). Monologikurssi oli hyvin mielenkiintoinen ja tosi mahtavaa, että pääsin käymään siellä, sillä ei koskan voi tietää milloin itse pitää kirjoittaa jotain. 😀 Lähdin käymään kurssin jälkeen kuntosalilla ja kävellessäni kotia kohtia eksyin hieman. Näin sitten siinä sellaisen sympaattisen oloisen 60-kymppisen miehen, jolta kysyin neuvoa. Tämä mies sanoi minun olevan ihan lähellä ja ehdotti, jos hän voisi kyytsätä minut oikeaan suuntaan. Autoreissun aikana juttelimme siinä sitten ihan niitä näitä (pidin oven lukkoa jatkuvasti silmällä ;)), kunnes keskustelu alkoi käydä hieman häiritseväksi. En tiedä, mitä hän oikein tarkoitti mutta kysymykset alkoivat olla seuraavanlaisia; ’Onko sinulla tyttoystävää Suomessa, kun olet noin komea?’;”Haluaisitko puhelinnumeroni niin voisin joskus kyytsätä inua ja esitlle Perthia?”; ”Mihinkäs aikaan  käyt kuntosalila ja missä käyt, sillä olen itsekin harkinnutjäsenyyden hankkimista?”. Tuossa vaiheessa oli hyvä pelata ulkomaalaiskortit ja ymmärtää kysymykset hieman väärin ja olla oikeasti edes vastaamatta niihin. Onneksi kuitenkin loysimme hyvin nopeaa perille. Ja illan opetus oli lapsukaiset, älkää mielellään menko tuntemattomien miesten/naisten autoihin, jollette halua kokea traumaattisia keskusteluja. :O

Saapuminen

Saavuin Perthiin keskella yota ja olin kauheissa univeloissani hyvin hemaisevan näkoinen. Yritän linkittää kuvan saapumisestani. Vastassa oli rotarykummini Glyn ja hänen vaimonsa Dianna. Oikea perheeni oli sillä hetkellä matkoilla itärannikolla, joten lähdin muutamaksi yoksi kummini luo.

Aamulla lähdimme kiertoajelulle ympäri Perthiä. Sää oli hieman myrskyinen ja aallot ihan järjettomn suuria. Perth on kuulemma yksi maailman tuulisimmista paikoista maailmassa mutta myos aurinkoisimmista kahden kuukauden sateista talvea lukuunottamatta. Näin myos hieman keskustaa, joka tuntui yllättävän pieneltä, ottaen huomioon, että Perthin väkiluku on kolminkertainen Helsinkiin nähden. Kävimme myos kaupungin suurimmassa puistossa, Kingston Parkissa, joka oli uskomattoman koskematonta ottaen huomioon, että se oli ihan keskustan vieressä. Kaikki eukalyptyyspuut ja sellaiset hauskat pienet ja tanakat grasstreet, ”mustat pojat”, olivat hauskan näkoisiä. Katselin myos hieman miljoonakanavaista televisiota ja yllättäen suurin osa tv-ohjelmista oli täysin samoja kuin Suomessakin. Tuntui kieltämättä hiukan oudolta puhua englantia koko ajan ja välillä tuli sellainen olo, että vain toiseli sanoja ”yes”, ”please” ja ”thank you”. 😀 Aivot tuntuivat illalla olevan täysin solmussa kaikesta siitä kääntämisestä ja otin kevyet 13 tunnin younet.

Seuraavana aamuna lähdin Glynin kanssa hänen tyopaikalleen. Glyn tyoskentelee tällä hetkelle kolmessa eri yrityksessä ja tekee kaiken ihan vain omaksi ilokseen. Aiemmin hän on omistanut jotain jättifirmoja ympäri maailmaa ja tullessaan hieman vanhemmaksi, hän päätti myydä kaiken. Tämän jälkeen menimme käymään koulullani Newman Collegessa katselemassa paikkoja. Valitsin myos aineet mutta oli tosi vaikeaa valita oikea taso englannissa ja matematiikassa. Loppujen lopuksi päädyin valitsemaan uskonnon (pakollinen kaikille), englannin, matematiikan, draman, japanin ja psykologian, joista seuraavan parin viikon aikana vaihdoin japanin outdoor educationiin ja uskonnon pariin tuntiin special need kidsien jelppaamiseen viikossa ja luultavasti kolme tuntia liikuntaa year 12 kanssa. Täällä lopetetaan koulu year 12 jälkeen ja itse opiskelen liikuntaa lukuunottamatta year 11 oppitunneilla. Year 12 opiskelijat ovat kuitenkin vain 92-vuonna syntyneitä ja he lopettavat koulunsa ihan parin kuukauden sisällä.  Koulun jälkeen menimme Diannan kanssa ostoksille, sillä tarvitsin kengät koulua varten. Käytämme koulussa koulupukua ja siihen tarvitsee oikein hienot mustat kengät. 😉 Illalla sain kunnon startin vaihtarikilojen hankkimiselle, kun Dianna oli tehnyt uskomattoman annoksen suklaaleivosta ja jääteloä. Seuravana aamuna oli luvassa muutto ensimmäisen hostperheeni luokse.